PROGRESSÃO

KUINKA OLEMME YMMÄRTÄNEET JALKAPALLON VÄÄRIN




KIRJA


Tapahtuu Portugalissa eräänä tiistaiaamuna: Kaksi lupaavaa suomalaista jalkapallovalmentajaa, Jani Sarajärvi ja JP Savolainen, seisovat Lissabonin yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan portaiden edessä. He katselevat uteliaasti rakennuksen jylhää ja valkoisella marmorilla päällystettyä sisäänkäyntiä. Tämä on paikka, joka kuuluu maailman arvostetuimpien jalkapallotiede- ja valmennusinstituutioiden joukkoon. Koulu, jossa ovat vuosien mittaan opiskelleet esimerkiksi lähes kaiken mahdollisen seuratasolla voittanut ja jo legendaksi noussut José Mourinho, sekä Portugalin uuden valmentajasukupolven lupaavin nimi Rúben Amorim.Tämä on myös ympäristö, joka hieman myöhemmin inspiroi Jani Sarajärveä ja JP Savolaista aloittamaan Progressão-kirjan tekemisen, jossa lajia, peliä ja jalkapallokulttuuria käsitellään holistisesta ja käytännönläheisestä näkökulmasta. Kyseessä on taitavasti kirjoitettu, mutta täysin uudenlaisen näkökulman maailman suosituimpaan urheilulajiin omaava teos, joka yhdistelee anekdootteja, lajitiedettä, akateemista tutkimusta, biologiaa ja antropologiaa sujuvaan tarinalliseen ja omakohtaiseen kerrontaan, jossa liikutaan juniori- ja huippujalkapalloilun parissa kolmella eri mantereella ja usealla eri aikakaudella.Sana progressão tarkoittaa portugaliksi etenemistä ja kehittymistä. Erityisesti laji-ihmisille teos tarjoaa viihdyttävän ja syventävän lukukokemuksen, mutta kirja sopii mainiosti myös jalkapalloa eri tavoin rakastaville penkkiurheilijoille.Progressão ei ole kirja pelkästään jalkapallosta vaan koko elämästä.Tulossa.


PODCAST


Progressão-podcastissa Jani Sarajärvi ja JP Savolainen sukeltavat joka tiistai Progressão-jalkapallokirjansa teemoihin. Käsittelyssä muun muassa jalkapallopelin luonne, ihmisen ja ympäristön suhde ja kehittyminen taitavaksi jalkapallotoimijaksi.Tervetuloa mukaan taidollistumisen matkalle.Spotify
Apple Podcasts


KIERTUE


Progressão jalkautui kesällä 2022 pienimuotoiselle kiertueelle. Tarkoituksena oli oppia yhdessä suomalaisten seuratoimijoiden kanssa. Kiertueella esittelimme kirjamme teemoja ja nostimme myöhemmin podcasteissamme esiin paikallista seuratoimintaa.

Mennyt kiertueaikataulu 2022:

  • 28.6. FC Peltirumpu, Kouvola

  • 29.6. STPS, Savonlinna

  • 30.6. Klubi-36, Iisalmi

  • 2.7. FC Ylivieska, Ylivieska

  • 4.7. Kolarin Kontio, Kolari


JANI SARAJÄRVI


Filippiinien maajoukkueen valmentaja-analysti ja jalkapallovalmennuksen tohtorikoulutettava Lissabonin yliopistossa.Jani on valmentanut seurajoukkueita Suomen kakkosessa (FC YPA), Veikkausliigassa (VPS, HJK), Ecuadorissa (Independiente del Valle) ja Virossa (Nõmme United) sekä toiminut Gambian maajoukkueen valmennusryhmässä.Jani on kouluttanut ja luennoinut mm. Suomen ja Viron palloliitoissa sekä Jyväskylän ja Lissabonin yliopistoissa.Peliurallaan Jani pelasi Veikkausliigassa ja Allsvenskanissa vuosina 2000-2010 ja yhden A-maaottelun Huuhkajien paidassa. Janin kotiseura on FC Kurenpojat.


JP SAVOLAINEN


FC Interin reservijoukkueen päävalmentaja sekä jalkapallon korkeakouluopiskelija Lapin AMK:ssa.JP on aikaisemmin toiminut AC Oulun valmennustiimissä sekä valmentanut junioreita Pallo-Iiroissa ja yhdessä Suomen parhaista kasvattajaseuroista Käpylän Pallossa.Työnsä ohella JP on ollut kehittämässä kaikkia Palloliiton koulutuksia UEFA A:han asti ja ollut perustamassa Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:tä.Peliurallaan JP pelasi Veikkausliigassa 2004-2010. Lisäksi hänellä on tilillään yli 30 poikien maaottelua. JP on Pallo-Iirojen kasvatti.


©PROGRESSÃO 2022.

TIIVISTELMÄ


Jalkapallotoiminta on perinteisesti pohjautunut kulttuuriin, jossa asiat paloitellaan osiin, kehitetään niitä irrallaan toisistaan ja yritetään palauttaa ne lopulta yhteen. Peli ja taitavuus on pilkottu tekniikkaan, taktiikkaan, fysiikkaan ja psyykeen. Näitä perusominaisuuksia on harjoitettu erillisinä osina ja pelaajia sekä joukkueita on kehitetty tehdasmaisesti kohti ennalta määritettyjä muotteja.Yllä kuvattu reduktionistinen näkökulma on vastakohta holistiselle eli kokonaisvaltaiselle toiminnalle, jossa avainasioita ovat kokonaisuudet ja osien erottelun sijaan niiden yhteistoiminnallisuus. Ekologinen dynamiikka on holistiseen näkemykseen perustuva laaja, kaikkea elävää tutkiva ja selittävä teoreettinen viitekehys, jossa jalkapallo nähdään perustavanlaatuisesti eri tavoin kuin vanhoissa rajoittuneissa teorioissa. Ekologisen dynamiikan viitekehyksessä jalkapallo ja siihen yhdistyvät ilmiöt kuvataan kompleksisiksi ja ympäristöönsä tiiviisti kietoutuneiksi.Kirjassa käsitellään jalkapalloa ekologiseen dynamiikkaan pohjautuen kompleksisena ilmiönä. Lisäksi jalkapallotaitoa, taidokasta pelaamista, pelaajien taidollistumista ja valmentamista esitetään laaja-alaisina, ympäristössä ja ajassa kehittyvinä yhteistoiminnallisina ilmiöinä. Kirja sisältää tekijöiden kokemuksia juniori- ja huippujalkapallosta Suomesta Portugalin kautta Etelä-Amerikkaan ja Afrikkaan saakka, joiden kokemusten kautta lukijat pääsevät kokemaan rikasta jalkapallomaailmaa. Kirjassa yhdistyy tieteellinen tutkimus ja taiteellinen lähestymistapa ihmisyyteen. Inspiraatiota kerätään niin urheilusta kuin biologiasta ja antropologiasta sekä taiteista. Kirja ei ole pelkästään sukellus jalkapalloon, vaan koko elämään.


©PROGRESSÃO 2023.


PROGRESSÃO

HOW WE HAVE MISUNDERSTOOD FOOTBALL




BOOK

The Progressão book examines football and related phenomena from a complex perspective that takes into account the holistic and correspondent nature of living beings.The book is written in Portugal, where the word progressão means progress and development. The authors of the book also want to move forward and help Finnish football develop.Progressão is a diverse journey of experienced footballers into football and life.


PODCAST


In the Progressão podcast, Jani Sarajärvi and JP Savolainen dive into the themes of their book. Every Tuesday they discuss, among other things, the nature of the game of football, the relationship between humans and the environment, and becoming skilled in football.Welcome to the journey of enskilment.Spotify
Apple Podcasts


TOUR


Progressão wanted to learn together with Finnish clubs and took part in a small-scale tour in the summer of 2022. During the visits, we brought out the themes of our book and later highlighted local club activities in our podcast.

Past tour 2022:

  • 28.6. FC Peltirumpu, Kouvola

  • 29.6. STPS, Savonlinna

  • 30.6. Klubi-36, Iisalmi

  • 2.7. FC Ylivieska, Ylivieska

  • 4.7. Kolarin Kontio, Kolari


JANI SARAJÄRVI


A Head Coach for Nömme United, Coach-analyst for The Gambia national team and a reseacher PhD student in football coaching at the University of Lisbon.Jani has coached in third- (FC YPA) and top tiers (VPS, HJK) in Finland, and also in Ecuador (Independiente del Valle).Jani has educated and lectured e.g., in the Football Association of Finland, University of Jyväskylä, and University of Lisbon.In his playing career, Jani played in Finnish and Swedish top tiers in the years 2000-2010, and earned one cap for Finnish national team. Jani's home club is FC Kurenpojat.


JP SAVOLAINEN


A head coach in FC Inter Reserve team and a bachelor student of football at Lapland University of Applied Sciences.JP has coached juniors in Pallo-Iirot and in one of Finland’s best breeders’ clubs, Käpylän Pallo.In addition to his work, JP has been developing all Football Association of Finland’s coaching courses up to UEFA A, and has been founding the Football Junior Coaches Association.During his playing career, JP played in Finnish top tier in the years 2004-2010. In addition, he has more than 30 boys' national team matches in his belt. JP’s home club is Pallo-Iirot.


©PROGRESSÃO 2023.

SUMMARY


Football has traditionally been based on a culture where things are broken down into pieces, developed separately, and tried to bring them back together in the end. Game and skill are broken down into technique, tactics, physics and psyche. These basic features have been practiced in separate parts and players as well as teams have been developed factory-made towards pre-defined molds.The reductionist perspective described above is the opposite of holistic view, in which the key issues are wholes and, rather than the separation of parts, their correspondence. Ecological dynamics is a broad, all-living exploratory and explanatory theoretical framework based on a holistic view, in which football is seen in fundamentally different ways than in the old limited theories. In the framework of ecological dynamics, football and the phenomena associated with it are described as complex and closely entangled with their environment.The book is about football as a complex phenomenon based on ecological dynamics. In addition, soccer skills, skillful play, and coaching are presented as wide-ranging, corresponding phenomena that evolve in the environment and over time. The book contains the authors' experiences of junior and top football from Finland through Portugal to South America and Africa, through which readers can experience a rich world of football. The book combines scientific research and an artistic approach to people’s lives. Inspiration is gathered from sports as well as biology, anthropology, and the arts. The book is a deep dive into football and life.


©PROGRESSÃO 2023.